Tulentuhkaa (inbunden, fin)
TULENTUHKAA on Koo Reimanin kolmas romaani. Tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan ja sen ympäristöön.
Kansankodin rattaissa rahisee. Tapahtum...

112 kr
146 kr
I lager
Skickas inom 2 - 3 vardagar
TULENTUHKAA on Koo Reimanin kolmas romaani. Tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan ja sen ympäristöön.
Kansankodin rattaissa rahisee. Tapahtumat maailmalla romahduttavat maan talouden ja sadattuhannet kansalaiset menettävät toimeentulonsa. Ja mikä vielä pahempaa, myös uskonsa tulevaisuuteen. Seurauksena on levottomuuksia, jotka uhkaavat syöstä ennen vakaan valtion kaaokseen.
Patrik Gunnarssonille taloudelliset vaikeudet ovat ylitsepääsemättömät. Hän on joutumassa vaimoineen kadulle, ja avioliitto rakoilee. Ennen kuin hän huomaakaan, koetut ja oletetut vääryydet täyttävät hänen mielensä siinä määrin, että vain kosto saattaa enää palauttaa menetetyn itsekunnioituksen. Tavattuaan armeijan aikaiset toverinsa tapahtumat lähtevät vyörymään tavalla, jonka lopputulosta kukaan ei osaa edes aavistaa.
OLLI MÄKINEN SUOMEN DEKKARISEURAN RUUMIIN KULTTUURI LEHDESSÄ:
Testoteroni-ilotulitusta
Patrik Gunnarsson on vartija joka on saanut työstään potkut. Patrik tapaa salaperäisen Mikaelin, joka henkilöhahmona muistuttaa Goethen Faustusta... Reiman on hyvä kirjoittaja. Romaanin kaksoishenkilömotiivi on kliseinen, mutta Reiman osaa käyttää sitä taitavasti... Myös teksti on huolella työstettyä...

Format | Inbunden |
Omfång | 318 sidor |
Språk | Finska |
Förlag | Compania Comder |
Utgivningsdatum | 2006-09-15 |
ISBN | 9789197473040 |
Böcker
- Format Inbunden
- Antal sidor 318
- Språk Finska
- Utgivningsdatum 2006-09-15
- ISBN 9789197473040
- Förlag Compania Comder
Specifikation
Böcker
- Format Inbunden
- Antal sidor 318
- Språk Finska
- Utgivningsdatum 2006-09-15
- ISBN 9789197473040
- Förlag Compania Comder